NIKON, HISTORIAA JA NYKYPÄIVÄÄ

MIKSI NIKON?

Minulta kysytään usein, miksi kaikista kameramerkeistä kannattaisi valita juuri Nikon. Usein vastaan, että sitä on aika vaikea kiteyttää muutamaan lauseeseen mutta jos asiakkaalla on päivä aikaa, vastaan mielelläni. Päätin koota katsauksen Nikonin historiaan ja nykypäivään, nostaa esiin joitakin merkittäviä tapahtumia yhtiön satavuotiselta taipaleelta; ehkäpä perusteet valinnalle kirkastuvat itse kullekin sillä tavoin. Tapahtumia ja sattumuksia on niin paljon, ettei kaikkea ole syytä yrittääkään mahduttaa mukaan, merkittävimpiä virstanpylväitä kuitenkin ja tapahtumia, joilla on ollut myöhemmin arvaamattoman suuri merkitys. Tällaisia löytyy varsinkin yhtiön ensimmäiseltä 50:ltä vuodelta. Kiinnostavaa matkaa!

TAUSTAA JAPANIN HISTORIASTA

Sota Venäjää vastaan 1904-1905 oli Japanille voitokas mutta vaikka keisarilliset merivoimat vahvistuivatkin, optiikka ja muu sotateknologia oli ulkomaista. Suunnitelmia oman optisen teollisuuden käynnistämisestä oli olemassa jo v.1892 mutta vasta ensimmäinen maailmansota laittoi kehityksen liikkeelle. Tarvittiin kiikareita, tähtäimiä ja muuta optiikkaa jota tuotiin pääasiassa Saksasta, Ranskasta ja Englannista. Saksan jouduttua selkkaukseen liittoutuneiden kanssa, sotatarviketoimitukset kaukoitään loppuivat nopeasti. Monet korkeat virkamiehet Japanin armeijassa olivat jo pitkään puhuneet oman optisen teollisuuden käynnistämisen tärkeydestä. Avainhenkilönä toimi merivoimien upseeri Akira Ando, joka aloitti matematiikan ja fysiikan opinnot Tokion keisarillisessa yliopistossa v.1906, päämääränään optisen teknologian edistäminen. Tokio Keiki- ja Fuji Lens-yhtiöiden avulla hän valmisti ensimmäisen optisen tähtäimensä v.1913. Samaan aikaan muutama pieni japanilaisyhtiö valmisti mikroskooppeja ja kamerarunkoja mutta korkealuokkaisten objektiivien ja sulkimien valmistamiseen näiden pajojen resurssit eivät vielä riittäneet. Siemenet Japanin optisen teollisuuden nousulle oli kuitenkin jo kylvetty. Merivoimat lähetti myöhemmin kaksi insinööriään Englantiin opiskelemaan kaiken mahdollisen tähtäinteknologiasta, niinpä sotalaiva Haruna varustettiinkin Iwaki Glass- ja Fuji Lens-yhtiöiden valmistamilla optisilla tähtäimillä.

NIPPON KOGAKU KK:N (Nikon) SYNTY

Vuonna 1916 keisarillinen laivasto lähestyi Mitsubishi Zaibatsua (zaibatsu = konserni) tarkoituksenaan rakennuttaa Saksan U-veneiden veroinen sukellusvene. Ongelmaksi muodostui periskooppi, koska sellaista ei ollut, eivätkä Japanin liittolaiset kyenneet niitä toimittamaan suuren kotimaisen kysynnän vuoksi. Laivanvarustamoksi v. 1873 perustettu Mitsubishi oli jo tuolloin menestyvä monialakonserni. Pääjohtaja Koyata Iwasaki lähestyi kolmea japanilaista optisen alan yritystä Tokio Keiki:ä, Iwaki Glass:ia ja Fuji Lens:iä ajatuksenaan muodostaa uusi yhtiö. Heinäkuun 25.päivänä 1917 perustettiin Nippon Kogaku KK (KK= Kabushiki Kaisha= kotimainen yhtiö) 2 miljoonan jenin osakepääomalla. Kolme yhdeksästä johtajasta tulivat Mitsubishilta, kuusi Tokio Keikilta. Pääjohtajaksi valittiin Tokio Keikin pitkäaikainen pääjohtaja Yoshikatsu Wada. Joulukuussa 1917 uusi yhtiö valmisti jo 150 kaukoputkea ja 1000 kiikaria kuukaudessa, pinta-alaltaan 17000 neliömetrin tehtaassa, Tokion keskustasta länteen sijaitsevalla Oimachin alueella. Mitsubishi investoi yhtiöön lisää nostaen osakepääoman 30 miljoonaan jeniin kesällä 1918. Marraskuussa 1918 solmittiin aselepo ja neljän vuoden sodankäynti päättyi. Versailles:n sopimuksen myötä saksalaisille teknikoille oli mahdollista työskennellä Japanissa kuin myös japanilaisille Saksassa. Carl Zeissin mahdollisesta fuusiosta Nippon Kogakun kanssa neuvoteltiin mutta hanke kariutui. Neuvottelumatka Saksaan kannatti, sillä insinöörit palasivat mukanaan 8 saksalaista optisen alan huippuosaajaa.

Koyata Iwasaki Yoshikatsu Wada

ENSIMMÄISEN MAAILMANSODAN JÄLKEISET VUODET

Sodan päätyttyä Nippon Kogaku jatkoi tähtäimien, kaukoputkien, periskooppien, kiikareiden ja valonheittimien peilien valmistusta keisarilliselle armeijalle. Kiikareiden vienti kasvoi myös tasaisesti. Optisissa tähtäimissä oli aluksi laatuongelmia, eikä laadukkaan optisen lasin kotimaista valmistusta ollut saatu käynnistettyä. Lasia tuotiin Saksasta, sulattaminen ja hionta tehtiin Oimachin tehtaalla. Nippon Kogaku jatkoi kasvuaan ja uusia tehtaita nousi vastaamaan lisääntyneeseen kysyntään. Luonnonvoimat puuttuivat peliin 1920-luvun alussa, suuren Kanton maanjäristyksen tuhotessa syyskuussa 1923 Tokion lähiympäristöineen lähes täydellisesti. Kymmeniä tuhansia ihmisiä kuoli ja käytännössä koko infrastruktuuri Tokionlahden alueella tuhoutui. Nippon Kogakun tehdas työntekijöineen säästyi kuin ihmeen kaupalla pahemmitta vaurioitta. Myynti laski puoleen v.1922 tasosta mutta pelastajaksi tuli Japanin hallitus, joka piti optista teollisuutta niin tärkeänä, että se keskitti kaikki tilauksensa Nippon Kogakulle. Maanjäristyksessä tuhoutuneen armeijan optisen tutkimuslaitoksen toiminnot sulautettiin Nippon Kogakun vastaavaan laitokseen. Uusien tilausten, tehostetun toiminnan ja saksalaisen optisen alan asiantuntijan Heinrich Achtin avulla yhtiö selviytyi ja henkilöstön määrä kasvoi 600:sta 900:aan v.1925 mennessä.

ENSIMMÄISET NIKKOR-OBJEKTIIVIT

Saksalaiset asiantuntijat, varsinkin Heinrich Acht, olivat avainasemassa Nippon Kogakun ensimmäisten objektiivien suunnittelussa. Acht analysoi mahdollisimman monta markkinoilla olevaa objektiivia ja kokosi yhteen tiedot niiden teknisistä yksityiskohdista ja optisesta suorituskyvystä. Näitä tietoja Nippon Kogakun insinöörit hyödynsivät ensimmäisten Nikkor-objektiivien suunnittelussa. Heinrich Achtin asemasta kertoo jotain se, että hänellä oli käytössään auto yksityiskuljettajineen ja hänen palkkansa sama kuin Nippon Kogakun pääjohtajalla. Hänen lähdettyään yhtiöstä helmikuussa 1928, Kakuya Sunayama otti vastuun objektiivien suunnittelusta. Achtin teoriat ja laskelmat joutuivat koetukselle v.1929 Japanin armeijan tilatessa sarjan ilmakuvaukseen soveltuvia objektiiveja. Suunnittelun tuloksena tilaajalle toimitettiin sarja 500mm/f 4.8-objektiiveja.

Nikkor-nimi muodostettiin yhtiön nimestä lyhennettynä. R-kirjain lisättiin, koska nimen haluttiin kuulostavan eurooppalaisemmalta. Nikkor rekisteröitiin tuotemerkiksi v. 1932. Ensimmäiset Tessar-tyyppiset objektiivit olivat polttoväleiltään 75, 105, 120 ja 180 mm yleiskäyttöön, 500- ja 700-milliset Aero-Nikkorit ilmakuvaukseen. Suhteessa muuhun tuotantoon Nippon Kogakun kameraobjektiivien tuotanto oli tuohon aikaan vielä vähäistä. Objektiivien myyntiä paransi, ironista kyllä, nykyinen ”arkkivihollinen” Canon, tuolloin Kwanon-konserni. Canon (Seiki Kogaku) pyysi Nippon Kogakun apua v.1933. Yhtiöllä oli suunnitteilla 35 mm kamera mutta ei objektiiveja eikä mittaetsintä.Yhteistyön tuloksena Canon toi markkinoille Hansa Canon-kameransa v.1935 lopulla. Nippon Kogaku valmisti kameroiden mittaetsimet ja 35/3.5 ja 50-milliset objektiivit, valovoimaltaan 1.5, 2, 2.8, 3.5 ja 4.5. Kaikki Nikkor-objektiivit olivat linsseiltään pinnoitettuja tammikuusta 1939 lähtien. Yhteistyö Canonin kanssa päättyi v.1948.

Heinrich Acht

Katso tästä linkistä harvinainen välähdys Nippon Kogakun Totsukan tehtaalle Jokohamaan. Kooste on tehty Akira Kurosawan elokuvasta "Ichiban Utsukushiku" eli "The Most Beautiful". Elokuva on vuodelta 1944.

TOINEN MAAILMANSOTA

Sodat Kiinan kanssa lihottivat Nippon Kogakun tilauskirjoja ja tilipussia. Vuonna 1940 henkilöstön määrä oli 7585 ja vuoteen 1943 mennessä jo 16000. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa yhtiön 26 tehdasta työllistivät yli 25000 työntekijää. Tokiota pommitettiin raskaasti palopommein, Hiroshimaan ja Nagasakiin iskettiin atomipommeilla. Yhtiö joutuikin sodan aikana siirtämään tuotantoaan ”varjotehtaisiin” pois Tokiosta. Monien yhtiöiden tuotanto siirrettiin Nippon Kogakun vastuulle korkean laadun ylläpitämiseksi. Eksoottinen ilmakuvauskamera on tästä hyvä esimerkki. Kamerassa oli pitkälle vietyä automatiikkaa, moottoriviritin ja 500mm/5.6 objektiivi. Kameraa valmistettiin sodan päättymiseen mennessä 600 kpl. Yhtiö oli mukana kymmenissä erikoisissa projekteissa mm. kehittämässä Nocto-Vision pimeänäkölaitetta, infrapunakiikaritähtäimiä, säähavaintoihin tarkoitettua 16 mm kalansilmäobjektiivia ja jopa vedenalaista liiketunnistinta. Vuoteen 1945 mennessä Nippon Kogakusta oli tullut epäilemättä yksi maailman johtavista optisen teknologian valmistajista mutta sodan päättyminen Japanin ehdottomaan antautumiseen syöksi Japanin teollisuuden kaaokseen.

NOUSU TUHKASTA

Antautumisen ehdot sanelivat sen, ettei Nippon Kogakulla saanut olla sodan jälkeen mitään sotatarvikkeisiin liittyvää tuotantoa. Henkilöstön määrä romahti 1700:aan. Tulevaisuus näytti synkältä yhtiölle, jonka tärkein asiakas oli ollut armeija. Pitääkseen yhtiönsä toimivana, pääjohtaja Yoshio Hatano päätti, että yhtiön tulee jatkaa optista tuotantoa siviilikäyttöön tarkoitetuilla tuotteilla. Valikoimaan kuuluivat mittalaitteet, silmälasien linssit, kiikarit, kaukoputket, mikroskoopit ja projektorien objektiivit. Tärkeimpänä listassa oli kuitenkin ehdotus oman kameramallin valmistamisesta ja ennen sotaa käynnistyneen kameraobjektiivien tuotannon elvyttäminen. Sodan seurauksena suurin osa kaupunkien asukkaista oli menettänyt koko omaisuutensa. Yhtiön hallitus päättikin luopua kameran suunnittelusta koska sille ei uskottu olevan menekkiä kotimaassa. Halpaa kameraa ei haluttu tuoda markkinoille koska sen pelättiin tahraavan huipputuotteisiin yhdistetyn yhtiön maineen. Mielipide kameran valmistuksesta muuttui kuitenkin nopeasti Canonin sanottua irti sopimuksensa. Nippon Kogaku oli valmistanut kaikki Canonin objektiivit vuoteen 1948 asti; niinpä sopimuksen purkaminen jätti kitkerän ilmapiirin yhtiöiden välille. Tämä on heijastunut nykypäiviin asti näiden kahden kameramaailman kärkivalmistajan taistellessa kukkulan kuninkuudesta. Nippon Kogakun maine huipputuotteiden valmistajana oli täysin ansaittu. Armeijan ollessa tärkein asiakas, hinta oli yleensä toissijainen asia. Parhaat materiaalit, tinkimätön laatu ja suunnittelu näkyvät tänäkin päivänä Nikonin tuotteissa. Periaate selittää myös sen, miksi Nikonin tuotteet ovat aina olleet melko hintavia.

NIKON I

Uudelle kameralle piti keksiä nimi; ehdolla olivat Bentax, Pentax (!), Nicca, Nikka, Nikkorette, Niko, Nikon, Nikoret ja Pannet. Nikkorette oli vahvoilla mutta yhtiön johto päätyi nimeen Nikon, koska se kuulosti heidän mielestään vahvemmalta. Tuotemerkki Nikon rekisteröitiin maaliskuussa 1947 mutta pääsuunnittelija Masahiko Fuketan perfektionismi viivästytti kameran tuotannon aloittamista 14 kuukautta. Virallisesti sen myynti alkoi maaliskuussa 1948. Objektiivina oli 50 mm/2. Nikon I- mallia on virheellisesti pidetty saksalaisen Contax II:n kopiona. Ulkonäössä on jotain yhtäläisyyttä mutta puhtaalta pöydältä aloitettaessa Nippon Kogakulla oli mahdollisuus luoda uutta. Yhtiö hyödynsi Contaxin ja Leican vahvuuksia valmistaen omaan kameraansa Contaxin lailla lujan ulkokuoren ja objektiivin kiinnityksen sekä yhtä laadukkaan sulkimen kuin Leicassa. Mittaetsin puolestaan oli laadukkaampi kuin kummassakaan saksalaismerkissä. Nikon I niittikin mainetta erittäin luotettavana kamerana. Filmin ruutukoko oli erikoinen 24x32 mm, jota perusteltiin suuremmalla filmistä saatavalla kuvamäärällä. Tuohon aikaan filmi oli hyvin kallista ja tämä toimikin hyvänä myyntivalttina. Formaatista kuitenkin luovuttiin koska amerikkalaiset tyrmäsivät sen täysin. Ruutukoko ei sopinut heidän käyttämiinsä automaattisiin leikkauslaitteisiin. Erikoinen ruutukoko johti myös siihen, että kameraa myytiin hyvin vähän ulkomaille. Kaikkiaan ykköstä valmistettiin vain 758 kpl.

Nikon I

MUUT MITTAETSINRUNGOT

Ennen peiliheijastuskameroiden (SLR) aikakautta pienkamerat olivat mittaetsimellä varustettuja. Peiliheijastuskamerassa kuvaaja näkee etsimessä objektiivin läpi näkyvän, peilin ja prisman avulla heijastetun kuvan. Mittaetsinkameroissa etsin on erillinen osa, yleensä kameran vasemmassa reunassa. Etsimessä on ns. helokehä, joka näyttää kuvan rajauksen. Helokehiä voi olla useampia eri polttovälejä varten. Vuosien 1948 ja 1959 välillä Nippon Kogaku valmisti ykkösen lisäksi M-, S-, S2-, SP-, S3-, ja S4-malleja. Filmiruutukoko oli vielä M- ja S-malleissa standardista poikkeava 24x34 mm mutta S2-mallista lähtien kooksi vakiintui 24x36 mm.

MAAILMANVALLOITUS

Nikon S oli ensimmäinen malli, joka tuli myyntiin myös USA:ssa v.1951. Kamera oli jo tuolloin melko kallis, 349 dollaria 50/1.4 objektiivilla varustettuna. Nippon Kogakun päätä ei palellut tuotetta hinnoiteltaessa sillä kuuluisan Leica III F:n Leitz Summitar-objektiivilla sai 385 dollarilla. Vertailun vuoksi jokamiehen kameraksi sopiva Kodak Pony maksoi 30 dollaria. Nippon Kogakun tähtäimessä olivatkin alusta lähtien ammattikuvaajat. Tässä olikin haastetta kerrakseen koska merkki oli lähes tuntematon Japanin ulkopuolella vielä vuotta aiemmin. Kuinka Nippon Kogaku sitten onnistui? Lieneekö mikään yllätys, että vastaus oli jälleen kerran, sota!

Korean sota puhkesi kesäkuussa 1950 ja sotatantereella liikkui myös sotakuvaajia. Sotakuvaus on vaarallista, nopeatempoista ja asettaa kamerakalustolle erityisiä vaatimuksia. Helppokäyttöisyys, erinomainen optinen suorituskyky, luotettavuus ja toimintavarmuus likaisissa olosuhteissa ovat tärkeimpiä ominaisuuksia. Valtaosa ulkomaisista lehtikuvaajista käytti tuolloin Zeissin ja Leitzin (Leica) objektiiveja. Perinteisten merkkien valta-asema alkoi horjua kolmen miehen satuttua samaan aikaan samaan paikkaan. Nuori japanilainen lehtikuvaaja Jun Miki otti kuvia amerikkalaisen Life-lehden kuvaajasta, David Douglas Duncanista 85mm/2 Nikkor-objektiivilla ja näytti otoksiaan Duncanille ja Fortune-lehden kuvaajalle Horace Bristolille. Kuvanlaatu sai miehet ällistymään ja koska heillä oli hetki joutoaikaa Tokiossa ennen Korean sotatantereelle matkustamista, Jun Miki järjesti heille mahdollisuuden tutustua Nippon Kogakun tehtaaseen.

Duncan ja Bristol koekuvasivat useita Nikkor-objektiiveja vakuuttuen niiden laadusta. Molemmat vaihtoivat saman tien objektiivinsa Nikkoreihin ja kuvasivat niillä koko Korean sodan. Myöhemmin käännynnäisiin liittyivät vielä Life-lehden Carl Mydans ja Hank Walker, jotka vaihtoivat myös Leica-runkonsa Nikoneihin. Korean sodan edetessä, lisää lehtikuvaajia virtasi Tokion kautta Koreaan. Kolmessa kuukaudessa käytännössä kaikki olivat vaihtaneet objektiivinsa Nikkor-objektiiveihin. Nimekkäimpinä AP:n Max Desfor, NBC:n John Rich ja CBS:n George Herman. Amerikassa jatkuneiden testien jälkeen Life-lehti tilasi 20 täydellistä kamerasettiä objektiiveineen lehtikuvaajiensa käyttöön. Tämän jälkeen valtaosa amerikkalaisista kuvalehdistä teki samoin. Testauksen suorittaneen yrityksen, Eastern Optical Companyn edustaja Mitch Bogdanovitch kommentoi: ” Nikkor-objektiivit ovat erittäin täsmällisiä ja tarkkoja ja verrattuna saksalaisiin, tasaisempia laadultaan. Objektiiveissa on erinomainen värikorjaus ja ne piirtävät paremmin suurilla aukoilla kuin Zeiss-objektiivit.” Myönteinen julkisuus johti v. 1953 Nikon Inc.-yhtiön perustamiseen USA:han. Carl Zeissin USA:n pääjohtaja Carl Bauer oli raivoissaan ja väitti etteivät Nikkor-objektiiveihin verratut Zeissit voineet olla alkuperäisiä. David Douglas Duncan kertoo kirjassaan This is war, että objektiivien korkean laadun vuoksi negatiiveista pystyttiin tekemään jopa 70x100 cm kokoisia vedoksia laadun kärsimättä.

David Douglas Duncan

NIKON F, ENSIMMÄINEN PEILIHEIJASTUSKAMERA

1950-luvun loppupuolella mittaetsinrunkojen viehätys ammattikuvaajien keskuudessa väheni. Leica tuudittautui M-sarjansa tuomaan menestykseen ja merkin julkistaessa ensimmäisen peilikameransa Leicaflexin v. 1964, oli jo myöhäistä. Japanilaiset ehtivät ensin Nippon Kogakun esitellessä Nikon F:n v. 1959. Nikon F pohjautui pitkälle mittaetsinrunko SP:hen, jota pidettiin yhtenä aikansa hienoimmista kameroista. Alusta asti päämääränä oli tehdä laadukkain ja monipuolisin kokonainen järjestelmä, kattava valikoima vaihdettavia etsimiä, tähyslaseja ja objektiiveja. Nikon F:n moottoriperä oli myös maailman ensimmäinen moottoriperä 3,6 kuvaa/s nopeudellaan. Siihenastiset moottorit olivat paremminkin virittimiä, joilla ei käytännössä saatu suurempaa nopeutta kuvaamiseen. Rungossa oli myös ensimmäinen titaaniverhosuljin muiden merkkien käyttäessä kangasverhosulkimia. Ammattivalokuvaajat ottivat rungon heti omakseen ja mallia pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä. Nikon F:stä tuli kameramaailman ikoni, joka on esiintynyt lukemattomissa elokuvissa, mm. James Bond-elokuvissa. Clint Eastwood ohjasi ja esitti pääosaa v. 1995 valmistuneessa elokuvassa Hiljaiset sillat (Bridges of Madison County). Eastwood esitti kuvitteellista National Geographic-lehden valokuvaajaa Robert Kincaidia kuvauskeikalla. Hänen ja Meryl Streepin ohella kolmas pääosan esittäjä oli musta Nikon F. Perfektionistina tunnettu Eastwood oli halunnut nimenomaan tämän kameran ja palkkasi jopa lehtikuvaajan opettamaan hänelle oikeaa kameran käsittelyä ja liikkumista kameran kanssa. Vuonna 2004 japanilainen valokuvauslehti kysyi lukijoiltaan, mikä kamera heidän mielestään on kiinnostavin ja innostavin kaikista siihenastisista kameroista. Nikon F valittiin selkeäksi ykköseksi. Huhtikuussa 1960 suomalainen Tekniikan Maailma julkaisi valokuvausliitteen, jossa esiteltiin uusia järjestelmäkameroita. Suomeen oli lehden mukaan saatu vasta kolme kameraa; niinpä testiä ei ollut mahdollista vielä suorittaa. Nikon F:n hinta 50mm/2 objektiivilla ennen rahauudistusta oli 99600 mk. Vertailun vuoksi Canon Canonflex maksoi 82500 mk, Exakta Varex II A 59360 mk, Edixa Reflex C 57130 mk, Minolta SR2 55180 mk. Nikon F oli siis tuolloin selvästi kilpailijoitaan kalliimpi. Keskiansio Suomessa v. 1960 oli 46000 mk/kk; eli Nikon F maksoi kahden kuukauden palkan. Tilanne on nykyisin periaatteessa sama, keskiansio on n. 3000 euroa ja ammattirunko Nikon D6 maksaa n. 7500 euroa.

Nikon F-runkoa valmistettiin n. miljoona kpl vuosina 1959-1974. Sarjanumeroihin liittyy eräs myytti, joka on syytä oikaista. Monet uskovat, että F:n ja monien muiden Nikon-runkojen valmistusvuoden voisi päätellä sarjanumeron kahdesta ensimmäisestä numerosta. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä esim. Nikon F:n valmistus alkoi v. 1959 mutta ensimmäisen rungon numero oli 6400001. Vuonna 1971 esiteltiin seuraaja F2. Mekaanisten kameroiden aikakaudella muutokset eivät olleet kovin suuria, lähinnä ulkonäköön ja ergonomiaan liittyviä. Lyhin valotusaika oli nyt 1/2000s, bajonettiin ja sulkimeen tehtiin pieniä kestävyyttä parantavia muutoksia. F2:sta tehtiin useita erikoismalleja, mm. titaanikuorinen F2 Titan ja F2 Data, jossa oli mekaaninen (!) dataperä. Erillisen datakorttien avulla filmiruutuun pystyi valottamaan mm. valotus-ja päivämäärätietoja sekä muuta tekstiä. Nikon F3 toi ammattirunkoihin elektronisesti ohjatut toiminnot. Vuonna 1980 esitellyssä mallissa oli sähköisesti ohjattu suljin ja ohjelmoitu automaattivalotus. Ilman paristoa käytössä oli vain yksi mekaaninen valotusaika. Kameran ulkoasu muuttui aiempia malleja enemmän italialaisen muotoilijan, Giorgetto Giugiaron käsissä. Etsimen sisällä käytettiin nyt ensimmäistä kertaa nestekidenäyttöä (LCD) valotusaikatietoihin. MD-4-moottoriperällä saavutettiin 6 kuvaa/s sarjakuvausnopeus. Myös F3:sta tehtiin useita erikoismalleja ja jopa automaattitarkenteinen F3AF v. 1983. Saatavissa oli 2 AF-objektiivia, 80mm/2.8 ja 200mm/3.5. Mainittakoon vielä F3 High Speed, joka MD-4H-moottoriperällä tarjosi huiman 13 kuvaa/s sarjakuvausnopeuden. 1980-luvulla teknologia eteni jättiaskelin myös kameratekniikassa. Lisäämällä aina enemmän mikroelektroniikkaa kaikki näytti olevan mahdollista. Useimmat valmistajat hylkäsivät vanhan objektiivikiinnityksensä uuden automaattitarkennuksen myötä. Nikon onnistui kuitenkin monen, laajan objektiivivalikoiman hankkineen valokuvaajan onneksi, säilyttämään F-bajonetin myös automaattitarkenteisissa rungoissaan.

Nikon F4 esiteltiin v. 1988, 1.1-kiloinen järkäle, joka erinomaisen ergonomiansa ansiosta tuntui painoaan kevyemmältä. F4 oli radikaali muutos edeltäjiinsä verrattuna, sisältäen 4 moottoria filminsiirtoon, sulkimen ja peilikoneiston toimintaan, filmin takaisinkelaukseen ja automaattitarkennukseen. Lyhin valotusaika oli jo 1/8000s ja salamatäsmäys 1/250s. F4 sisälsi monia erikoisia ratkaisuja, joita ei esitteissä mainita. Elohopeakennokytkimet muuttivat matriisivalonmittauksen alueellista painotusta sen mukaan, oliko kamera pysty- vai vaaka-asennossa. Peilikotelon pohjalla automaattitarkennussensorin päällä oli pieni ”lasinpyyhin”, joka säännöllisesti pyyhki sensorin pinnan puhtaaksi. Kaikkiaan F4:een tehtiin yli 400 pientä muutosta sen elinkaaren aikana, suurin osa sisäisiä ja käyttäjälle huomaamattomia.

Vuosi 1996 toi mukanaan F5:n, joka sekin sai muotonsa Giugiaron kynästä mutta tarjosi F4:stä poiketen kokonaan metallisen kameran kuoria myöten. Prismakotelo oli kokonaan titaania, eikä enää tarvittu erillistä muovilaattaa kameran merkkiä varten. Aiempien F-mallien titaaniversioissa nimi oli muovilaatassa, koska titaani oli liian kovaa työstettäväksi silloisella tekniikalla. F5:ssä oli kokonaan uusi huippunopea automaattitarkennus, 8 kuvaa/s sarjakuvausnopeus, 2 LCD-näyttöä ja 2 komentokiekkoa F4:n mekaanisten nuppien sijaan. 1005:n pikselin RGB-värimatriisimittaus oli aikansa hienostunein. Sen tietokanta pohjautui suunnitteluryhmän kuvaamien 30000:n valokuvan valotustietojen pohjalta tehtyyn algoritmiin. Kameran suunnittelu on siis myös fyysistä työtä! Mittaus huomioi ensimmäistä kertaa maailmassa myös kohteen värien vaikutuksen valotukseen. Vastoin monia veikkauksia F5 ei jäänyt viimeiseksi F-sarjan ammattirungoksi, F6:n tultua markkinoille v. 2004. Tuohon aikaan oli vielä paljon filmille kuvaavia ammattilaisia. Joillekin asia oli myös filosofinen kysymys; filmikuvausta pidettiin aidompana valokuvauksena sen ”rajallisuuden” takia. Filmissä oli tietty määrä ruutuja, minkä vuoksi kuvaushetkellä oli ratkaisevampi merkitys. Digikuvausta pidettiin määrättömänä roiskimisena, jossa määrällä yritettiin korvata laatua. Tämäkin mielipide on kymmenessä vuodessa vaientunut kuvaajien huomatessa, että valokuvauksen lainalaisuudet eivät digitaalisuuden myötä muuttuneet miksikään. Edelleen valokuva on ennen kaikkea valoa, sen hallintaa tekniikan keinoin, ratkaisevaa hetkeä ja luovuutta. Suunnittelijat näkivät F6:n ennemminkin hienostuneempana ja käytettävyydeltään parempana kuin merkittävästi suorituskykyisempänä kamerana F5:een verrattuna. Otepintojen muotoiluun kiinnitettiin erityistä huomiota siten, että F6 tuntuu selvästi F5:tä kevyemmältä, vaikka painaa lähes saman verran. Sulkimen aiheuttamaa ääntä saatiin merkittävästi vaimennettua käyttämällä kumisia ripustimia, joiden varassa suljinmekanismi ”kelluu”. Valmistusmateriaaleja muutettiin siten, että monien osien kokoa voitiin pienentää kestävyydestä tinkimättä. F6:ta voidaankin hyvällä syyllä pitää yhtenä parhaimmista koskaan valmistetuista filmijärjestelmärungoista. Siihen kiteytyi kaikki Nikonin 2000-luvun alkuun mennessä saavutettu osaaminen.

Nikon F

Clint Eastwood ja Nikon F

F-BAJONETTI

Objektiivien kierrekiinnityksen jälkeen kiinnitystavaksi vakiintui bajonettikiinnitys. Se on nopea ja kätevä tapa, mutta asettaa muutamia haasteita suunnittelijoille. Bajonetin tulee kestää tuhansia objektiivin kiinnityskertoja muuttumattomana. Objektiivin tulee pysyä tarkasti paikoillaan ja kiinnityksen tulee olla riittävän luja painavillekin objektiiveille. Nikon F-bajonetti suunniteltiin alusta alkaen täyttämään nämä vaatimukset. Bajonetin sisähalkaisija on 44 mm eli käytännössä sama kuin kinofilmiruudun (24x36 mm) lävistäjä 43,3 mm. Kerrotaan, että Nikon F-ammattirunko ja F-bajonetti nimettiin Nikonin legendaarisen pääsuunnittelijan, Masahiko Fuketan sukunimen alkukirjaimen mukaan. Fuketa-san nautti erityistä kunnioitusta yhtiössä ja nimeäminen olisi ollut yhtiön huomionosoitus hänelle. Suunnittelun laadusta ja tarkkuudesta todistanee parhaiten se, että vuonna 1959 Nikon F-rungossa ensimmäistä kertaa käytetty F-bajonetti on edelleen käytössä uusimissakin Nikon SLR-rungoissa, 60 vuotta myöhemmin. Tämä puolestaan tarjoaa vertaansa vailla olevan yhteensopivuuden eri aikakausilta olevien runkojen ja objektiivien kesken. Uusimpaan ammattirunkoon voi siis kiinnittää 60 vuotta vanhan Nikkor-objektiivin ja jopa valonmittaus toimii.

Masahiko Fuketa 1913-2001

NIKONOS-VEDENALAISKAMERA

Toukokuussa 1961 Nippon Kogaku sai kiinnostavan yhteistyöehdotuksen ranskalaiselta Spiro Technic-yritykseltä, joka oli yhteistyössä Jacques Cousteaun kanssa kehittänyt Calypso-vedenalaiskameran prototyypin. Nippon Kogakulla oli jo kokemusta mittaetsinkameroidensa vedenalaiskoteloiden valmistuksesta, niinpä sopimus joka takasi yhtiölle valmistus- ja yksinmyyntioikeuden Euroopan ulkopuolelle, solmittiin tammikuussa 1962. Runko oli vesitiivis 50 m syvyyteen ja objektiiveina 28mm/3.5 sekä 35mm/2.5. Käsitarkenteisia, myöhemmin Nikonos-nimisiä kameroita valmistettiin 30 vuotta, kunnes v.1992 esiteltiin maailman ensimmäinen ja ainoa vaihdettavilla objektiiveilla varustettu automaattitarkenteinen peiliheijastuskamera (SLR) Nikonos RS. Tämä tekniikan ihme oli vesitiivis 100 m syvyyteen. Korkean hintansa takia kameran myyntimäärät jäivät pieniksi ja valmistus lopetettiin jo v.1996. Eräänlainen jälleensyntyminen tapahtui v. 2013 esitellyn Nikon AW1-vedenalaisjärjestelmäkameran myötä. Kamera kuuluu Nikon 1-kameramallistoon ja siinä on vaihdettavat objektiivit. Vesitiiviys taataan 15 metriin ja iskunkestävyys 2 metrin korkeudesta pudotettuna.

Nikonos II

http://imaging.nikon.com/history/chronicle/history-nikonos/index.htm

NASA-yhteistyö

NASA lähestyi v.1970 Nippon Kogakua Apollo-ohjelmaan soveltuvan kameran valmistamiseksi. Kuten jo yhtiön alkutaipaleella, armeijan ollessa tärkeimpänä asiakkaana, NASA:n tärkein vaatimus oli kameran 100% luotettavuus. Avaruuslentojen kustannukset ovat sananmukaisesti tähtitieteelliset, eikä varakameroita tai –objektiiveja voida tila-ja painorajoitusten takia kuljettaa. Mukaan otettavan kaluston on toimittava luotettavasti äärioloissa. Vaatimuslistalla olivat luotettavuus hyvin matalissa ja korkeissa lämpötiloissa, kuivissa ja kosteissa oloissa, 7 G:n kiihtyvyydessä sekä tyhjiössä. Kaikki muoviosat piti vaihtaa metallisiin paloturvallisuuden vuoksi, virtalähteiden tuli olla eristettyjä ja ruuvien kiinni liimattuja. Filminsiirtomekanismia piti muuntaa siten, ettei se riko avaruuslennoilla käytettyä filmiä, joka oli paksuudeltaan vain puolet tavallisesta. Erityinen työryhmä Nippon Kogakun Ohin tehtaalla sai vastuulleen sopivien välineiden kehittämisen. Ensimmäinen NASA:lle toimitettu Nikon F Photomic FTN valmistui toukokuussa 1971 ja loput 8 kpl kesäkuussa. Kamera oli varustettu 55mm/1.2 objektiivilla ja siinä oli tavallista suuremmat säätönupit ja –renkaat. Mattamusta maali viimeistelynä poikkesi tavallisesta kiiltävästä maalista. Nikon-kamerakalustoa käytettiin myös maassa eli lähinnä avaruusrakettien ja -sukkuloiden laukaisujen tallentamiseen. Kustannukset eivät todellakaan olleet merkittävässä roolissa; esimerkkinä erään avaruussukkulan laukaisu, jossa lähelle laukaisualustaa oli asennettu 25 kpl Nikon F4-ammattirunkoja objektiiveineen. Kamerat olivat niin lähellä rakettimoottoreita, että lieskat sulattivat kamerat hetkessä käyttökelvottomiksi. Filmit säilyivät kuitenkin käyttökelpoisina. NASA käytti siis ammattikalustoa ”kertakäyttökameroina”. NASA-yhteistyö on jatkunut näihin päiviin asti ja kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä käytetään tälläkin hetkellä Nikonin uusinta digikamerakalustoa.

"NASA" Nikon F Photomic FTN+ Nikkor 55/1.2

D1, UUDEN AIKAKAUDEN AIRUT, PUHDASVERINEN DIGIJÄRJESTELMÄ AMMATTILAISILLE

1990-luvun lopulla markkinoilla oli jo muutamia ammattikäyttöön tehtyjä digijärjestelmäkameroita. Pääosin ne olivat Kodakin digiperillä varustettuja Nikonin ja Canonin malleja. Hinnat olivat tähtitieteellisiä ja varsinkin suorituskykyynsä nähden ne herättävät lähinnä hilpeyttä tänä päivänä. Nikon D90-mallin ympärille rakennettu Kodak DCS 460 tarjosi 6 megapikselin kennon, ISO-herkkyys värikuvissa oli 80 ja mustavalkoisissa 160. Yhden kuvan tallennus kesti 12 sekuntia, eli kovin nopeaa toimintaa näillä ei kuvattu. Runko maksoi 170000 mk v.1998. Vertailun vuoksi uusimmassa Nikon D5 ammattirungossa korkein ISO-herkkyys on ISO 3276800 ja sarjakuvausnopeus 12 kuvaa/s. Nikon esitteli D1:n v.1999 avaten uuden aikakauden ammattikameroissa. Magnesiumvalurunko ja ulkoasu muistuttivat pitkälti F5-ammattifilmirunkoa kuin myös automaattitarkennus ja valonmittaus. Lyhyin valotusaika oli 1/16000s ja salamatäsmäys 1/500s. Kennon resoluutio oli 2,7 megapikseliä ja sarjakuvaus kilpailijoihin verrattuna toista maata, 4.5 kuvaa/s, 21 kuvan puskurimuistilla. Kameran hinta oli jo kohtuullinen, 30000 mk. Mallia seurasivat 2-4 vuoden välein D1h, D1x, D2h, D2x, D3, D3x, D3s, D4,D4s ja D5. Ammattirunkojen hinta on pysynyt vakiona 6000-7000 eurossa mutta suorituskyky ja ominaisuudet ovat luonnollisesti eri planeetalta verrattuna vuosituhannen vaihteeseen. Asia, joka ei ole muuttunut on ammattiylpeys, jolla Nikonin ammattirungot edelleen käsityönä kootaan Sendain tehtaalla Japanissa.

Nikon D1

NIKKOR-OBJEKTIIVIT TÄNÄÄN

Objektiivien suunnittelu, linssien valmistus- ja pinnoitustekniikat ovat edenneet valtavin harppauksin viimeisen 20 vuoden aikana. Silti monella on vieläkin käsitys, jonka mukaan ”ne vanhat patarautaobjektiivit” olivat selvästi nykyobjektiiveja parempia. Kääntäisin tämän käsityksen päälaelleen koska todellisuudessa nykyiset objektiivit ovat kuvanlaadultaan ylivertaisia. Ensimmäiset zoomobjektiivit olivat optiselta laadultaan kehnoja, minkä vuoksi jotkut vieläkin suhtautuvat zoomeihin epäluuloisesti. Kenties merkittävin zoomien laatua parantanut keksintö on ns.hybridilinssielementti, jossa asfäärinen eli pallopinnasta poikkeava pinta valetaan muovista lasielementin pintaan. Valmistustapa mahdollistaa massatuotannon ja edullisen hinnan. Ennen uutta valmistustapaa asfääriset linssit tehtiin hiomalla, mikä johti korkeisiin kustannuksiin, eikä massatuotanto hitauden vuoksi ollut edes mahdollista. Asfäärisiä linssejä olikin ennen vain hyvin kalliissa erikoisobjektiiveissa; nykyisin niitä käytetään lähes kaikissa objektiiveissa. Linssipinnoitteissa merkittävin keksintö on Nikonin patentoima ja yksin käyttämä nanokidepinnoite. Toisin kuin tavalliset linssipinnoitteet, jotka poistavat kohtisuoraan linssiin tulevia heijastuksia, nanopinnoite kykenee eliminoimaan eri suunnista tulevia heijastuksia. Nämä objektiivit tunnistaa kullanvärisestä N-kirjaimesta. Nanopinnoite vaikuttaa silmin nähden kuvan kontrastiin ja värien toistumiseen. Toisin kuin useimmat kameravalmistajat Nikon valmistaa itse käyttämänsä optisen lasin. Suunnittelijoilla on käytössään suuri määrä erilaisia lasilaatuja ja uusia kehitetään tarpeen mukaan. Ympäristön suojelun vuoksi Nikon ei käytä optisessa lasissaan lyijyä eikä arseenia. Objektiivien valmistusmäärät ovat nousseet raketin lailla. Vuosina 1932-2000 valmistettiin 24 miljoonaa Nikkor-objektiivia, 2000-2013 jo 61 miljoonaa ja marraskuuhun 2018 mennessä yhteismäärä oli 110 miljoonaa. Valitessasi alkuperäisen Nikkor-objektiivin voit olla varma, että automaattitarkennuksen ja kuvanvakaajan toiminta sekä optinen laatu ovat parhaalla tasolla Nikon-rungossasi.

SISÄISESTI KAUNEIN KAMERA

Nikon kehittää jatkuvasti uusia tapoja ympäristön saastumisen estämiseksi ja terveemmän ekosysteemin varmistamiseksi. Tarkoituksena on vähentää tuotteiden aiheuttamaa ympäristövaikutusta ja käyttää materiaaleja, osia ja pakkauksia, jotka on valmistettu ottaen huomioon erityisesti ympäristövaikutukset. Vuoteen 2005 mennessä on onnistuttu poistamaan haitalliset aineet kromi, lyijy, kadmium, elohopea, PBB, PBDE ja polyvinyylikloridi. Eurooppalaisten kuluttajaorganisaatioiden tekemän tutkimuksen mukaan eettisyyttä painottavan ostajan valinta on Nikon, jos valintakriteeriksi ottaa myös sen, että kamera on valmistettu ympäristöystävällisesti ja työntekijä on saanut tehdä työnsä inhimillisissä oloissa. Nikon on kameravalmistajista pisimmällä kehittelemässä omaa yhteiskuntavastuuohjelmaansa.